C uckoo Workout on kasvava hyvinvoinnin alalla toimiva yritys. Pelillinen palvelu muistuttaa liikunnasta ja tauoista työpäivien aikana. Suomalainen yritys liikuttaa käyttäjiä yli 100 yrityksessä ja 15 eri maassa.

Kasvun kynnyksellä tarvitsemme rohkeaan ja vauhtia rakastavaan tiimiimme yhden tehopakkauksen lisää.

Sinun toimenkuvaasi kuuluu asiakaskunnan kasvattaminen uusasiakashankinnan keinoin kattaen prospektoinnin, buukkaamisen ja diilien ”klousaamisen”. Tämä vaatii sinulta kunnianhimoista otetta myyntiin ja kykyä kantaa vastuuta yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta, sekä erityisesti halua onnistua jokapäiväisessä, ajoittain jopa hektisessä myyntiprosessissa. Tämän lisäksi toimit Cuckoo Workout -brändin edustajana ja puolestapuhujana työhyvinvoinnin alalla: ei ole mitenkään poikkeuksellista, että sinua pyydetään vetämään taukojumppaa kesken kiireisen palaverirumban tai jopa aamumetrossa. Emme odota sinun olevan vielä valmis myyntipäällikkö, mutta sinun tulisi olla innokas oppimaan uutta ja kehittämään niin itseäsi kuin myös Cuckoo Networks Oy:n myyntiprosesseja todellisessa startuphengessä!

Vakuuttavana kommunikoijana osaat kuunnella potentiaalisia asiakkaita, herättää luottamusta ja auttaa tätä löytämään juuri oikeat työhyvinvointiratkaisut. Et pelkää tarttua toimeen – saati puhelimeen – vaan omaat kyvyn johtaa itseäsi, työskennellen kuitenkin koko tiimin eduksi. Etsimämme myyntipäällikkö on ennen kaikkea kuitenkin iloinen, aito ja rohkea!

Työnkuva: Täysipäiväinen, vakituinen
Toivottu aloituspäivämäärä: Neuvoteltavissa
Työaika: 37,5 h/vko
Sijainti: Helsinki

Odotamme sinulta:

  • Aitoa innostusta aktiiviseen myyntityöhön ja kykyä luoda asiakassuhteita
  • Hyviä esiintymistaitoja sekä rohkeutta heittäytyä tilanteeseen kuin tilanteeseen
  • Kiinnostusta alati muuttuvaa työhyvinvoinnin alaa kohtaan
  • Tehtävään soveltuvaa opintotaustaa, esim. tradenomi
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
  • Myyntikokemusta väh. 2-5 vuotta

Mitä tarjoamme sinulle:

  • Dynaamisen startupympäristön, jossa itsenäinen – jopa yrittäjähenkinen – ajattelu on enemmän kuin sallittua, sillä tiimimme innostuu uusista, luovista ratkaisuista.
  • Sisällöllisesti kiinnostavan ja merkityksellisen työn, sekä ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä näkemään ja vaikuttamaan markkinoidensa parhaimman taukoliikuntasovelluksen kansainvälistymisprosessiin aina alkutaipaleelta asti.
  • Pienen, mutta vahvasti kasvavan yrityksen joustavat työajat ja kattavat työsuhde-edut, jotka tukevat sinun työhyvinvointiasi (mm. kuntosalijäsenyys).
  • Hulvattoman tiimin, joka lupaa kokeilla hulluimpiakin ideoitasi ja tukea sinua urasi kehittymisessä yrityksen arvojen hengessä: iloinen, aito, rohkea ja yhdessä!

We like champagne and marshmallows but we love results!

Jos olet etsimämme myyntipäällikkö, jätä hakemuksesi sekä CV:si tänne: https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/10637664
Kerrothan hakemuksessasi myös palkkatoiveesi ja milloin voisit aloittaa työt.

Kysymyksiä?
Mikäli sinulle herää kysymyksiä, laitathan viestiä linda@cuckooworkout.com
Yhteydenotot vain sähköpostitse.

Kokeile ilmaiseksi
Pyydä tarjous
Cuckoo-bird