Vastuu ja mahdollisuus muokata työpäiviä takaa sen, että jokaiselle löytyy parhaat keinot oman hyvinvoinnin ja jaksamisen edistämiseen.

Yhteiset taukoliikuntahetket saivat heti Cuckoon aloituksen jälkeen Videolyn toimistolla suuren suosion. Etätyöhön siirtyminen ohjasi miettimään myös uusia keinoja yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin tukemiseen. Suurin oppi oli, että tiimiläisillä on vastuu ja mahdollisuus järjestää oma työpäivänsä siten, että siihen kuuluu itselleen energiaa tuovia elementtejä.

Videoly on palvelu, joka herättää verkkokaupan tuotteet henkiin tuomalla internetissä tuotteista olevat arvostelu- ja esittelyvideot verkkokauppaan. Videon avulla kuluttajan on helpompi saada käsitys myytävästä tuotteesta, mutta tyypillisesti yksittäisistä tuotteista videon teettäminen on verkkokaupoille liian kallista. Tähän ongelmaan ratkaisuksi syntyi Videoly!

Videoly rikastaa asiakkaiden online-shoppailukokemusta, mutta yrityksessä rikastetaan myös oman tiimin hyvinvointia monin eri tavoin. Videolyn Talent Manager Anna Huuskonen kertoo, että myös Cuckoon taukotreeneihin tartuttiin tiimissä hyvillä mielin: “Meillä on ollut erilaisia taukoaktiivisuuteen liittyviä tempauksia tai kampanjoita, joten otimme myös Cuckoon ilolla vastaan.”

Yhteiset taukoliikuntahetket saivat toimistolla suuren suosion

Cuckoon käyttö aloitettiin Videolylla aktiivisuuskisan kera. Aktiivisimmat tauottajat palkittiin upeilla palkinnoilla ja kilpailun aikana nähtiin erinomaista aktiivisuutta koko tiimin laajuudella. Ennen etätöihin siirtymistä Videolyn toimistolla pidettiin paljon yhteisiä taukojumppahetkiä. “Toimistolla jos joku intoutui jumppaamaan, saimme monesti aikaiseksi ihan ryhmäjumppatuokion. Vielä toimistolla ollessamme yhteiset taukoliikuntahetket saivat suuren suosion!” Huuskonen kertoo.

“Nyt etänä ei olla pidetty yhteisiä taukoliikuntahetkiä, mutta muita etäyhteistaukoja kyllä. Niistä on ollut iloa, kun on voinut jakaa ajatuksia toisten kanssa”, Huuskonen kertoo yhteisöllisyyden ylläpitämisestä etätöissä. Yrityksessä on muistettu pysyä – ja muistutettu pysymään – aktiivisena myös etätöissä. “Olemme muistutelleet tiimiä taukojen tärkeydestä ja kannustaneet pitämään huolta omasta hyvinvoinnista”, Huuskonen kertoo. Cuckoon taukotreenien lisäksi hyvinvoinnista huolehtimiseen on löydetty myös muita keinoja: “Esimerkiksi kävelypuhelinpalaverit tai lepohetki päivän aikana ovat tosi suositeltavia.”

Käytäntöjä muokkaamalla voi edistää yhteisöllisyyttä etätöissäkin

Etätöissä luontaiset tauot saattavat jäädä vähemmälle, joten myös Videolylla on muokattu käytäntöjä sellaisiksi, että ne tukevat paremmin hyvinvointia ja yhteisöllisyyden ylläpitämistä: “Olemme pitäneet kalentereissamme yhteisen viikoittaisen lounashetken. Näin vähintään kerran viikossa meillä on aikaa myös vapaamuotoiselle jutustelulle. Olemme myös muokanneet palaverikäytäntöjämme niin, ettei koko päivä olisi pelkkää online-palaverista toiseen siirtymistä, vaan että jutustelulle ja kuulumisten kysymiselle jäisi myös aikaa,” Huuskonen kertoo.

”Ja kävelypuhelinpalaverit muuten toimivat hienosti, jos vain aihe on sellainen, että ulos lähteminen on mahdollista!”

Videolylla päätettiin myös alkaa jakamaan yrityksen käytössä olevalle Slack-pikaviestialustalle vinkkejä energisenä pysymiseen. Jaetuista vinkeistä huomattiin, että erilaiset asiat toimivat eri ihmisille: “Uskoisin, että suurin oppi meille kaikille on ollut vastuu ja mahdollisuus järjestää oma työpäivänsä itselleen sopivalla tavalla niin, että siihen on voinut lisätä myös itselleen energiaa tuovia elementtejä. Olivat ne sitten joogaa, taukojumppaa, palapelin kokoamista, päikkäreitä tai noutoruokaa”, Huuskonen tiivistää.

Laita Videoly seurantaan somessa!

Kokeile Cuckoota ilmaiseksi
Pyydä meiltä tarjous
Cuckoo-bird