Eija Simonen-Riikonen Suur-Savon Sähkö Oyn resurssijohtaja kertoi, että heidän konsernissa on ollut jo useamman vuoden taukoliikuntasovellus käytössä. He kaipasivat käytössä olevan sovelluksen tilalle jotain uutta ja valitsivat Cuckoo Workoutin, koska se tarjoaa monipuolisesti vaihtoehtoja sekä pientä kilpailullisuutta itsensä ja muiden kanssa. Cuckoo otettiin käyttöön toukokuussa 2019. Suur-Savon Sähköllä työhyvinvoinnin painopisteenä on jaksaminen ja siihen liittyen on tehty mm. Firstbeat-mittauksia. Cuckoo tukee tätä auttamalla mm. palautumisessa ja kannustamalla hyötyliikuntaan.

”Koska organisaatiomme on asiantuntijaorganisaatio, työpäivät kuluvat pääsääntöisesti työpisteen äärellä tai kokouksissa. Taukoliikunta tukee sekä perinteistä että kognitiivista ergonomiaa. ” -Eija Simonen-Riikonen

Ympäristö- ja projekti-insinööri Jukka kertoi meille, miten Cuckoo on tullut mukaan hänen työpäiviinsä:

”Työ on pääosin toimistotyötä. Cuckoon avulla muistan pitää taukoja ja vaihtaa työasentoa seisomisesta istumiseen ja päinvastoin.”

Jukka aloitti Cuckoon käytön heinäkuussa, mutta on nopeasti edennyt tasolle 74. Hän onkin yksi työpaikan aktiivisimmista tauottelijoista. 

”Monipuoliset taukoliikkeet ovat parasta. Eniten motivoi se, että keho pysyy vetreämpänä eikä jumeja tule niin helposti.”

Jukan mielestä hänen vireystilansa on kohentunut. Hänen mielestään on tärkeä muistaa vaihdella istumisen ja seisomisen välillä noin tunnin välein, koska silloin takareidet eivät ole niin jumissa. Aktiivisiin valintoihin kannustamisen lisäksi Cuckoo tarjoaa yli 400 videota, joihin fysioterapeutti on suunnitellut liikkeet. Liikkeet auttavat niin virkeyden ylläpitämisessä kuin TULE-vaivojen ehkäisyssäkin.

Taukojen lisäksi Cuckoo tarjoaa asiantuntijoiden pitämiä mikrowebinaareja ja vinkkejä. Jukka kertookin kuuntelevansa videoita ja lukevansa vinkkejä aina kun niitä tulee uusilla tasoilla vastaan. Vinkit liittyvät uneen, ravintoon, liikuntaan, palautumiseen ja muihin hyvinvoinnin osa-alueisiin. Sieltä on työntekijän helppo napata itselleen sopivia pieniä muutoksia omaan elämään ja hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Suur-Savon Sähkö on Järvi-Suomessa toimiva energiakonserni, jonka päätoimipaikka sijaitsee Mikkelissä. Palveluksessamme on yli 80 energia-alan ammattilaista. Konsernin liiketoiminta koostuu seuraavista alueista.

  • Lumme Energia, joka myy sähköä kaikkialle Suomeen.
  • Lumme Energian tytäryhtiö Solarigo-konserni keskittyy yrityksille tarjottavaan aurinkosähkön tuotantoon
  • Järvi-Suomen Energia huolehtii sähkön jakelusta alueellamme.
  • Emoyhtiössä oleva Lempeä toimittaa ympäristöystävällistä kaukolämpöä järvisuomalaisiin koteihin ja kiinteistöihin.

 Omistuksemme on paikallisissa käsissä: alueen kunnat omistavat 60 %, yhteisöt ja yritykset 26 %, seurakunnat 5 % ja yksityiset 6 %.

Kokeile ilmaiseksi
Pyydä tarjous
Cuckoo-bird