Finvoicer Group Oy on täysin kotimainen laskutus-, maksuvalvonta-, perintä-, rahoitus-, laki- ja tilitoimistopalveluita tarjoava taloushallintotalo. Vuonna 2009 perustetun Finvoicer Groupin asiantuntijat palvelevat yli 1800:a yritysasiakastaan ympäri Suomea. Heillä otettiin Cuckoo Workout käyttöön elokuussa 2018. Kirjanpitäjä Maiju Heinonen kertoi, että Cuckoo toimii heillä yhteishengen nostattajana ja on auttanut uusia työntekijöitä pääsemään helpommin porukkaan mukaan.

”Cuckoosta on tullut meille jo tapa. Kaikki eivät tietenkään ole halunneet lähteä mukaan Cuckoo-jumppiin, mutta jumppahetkiin on jo muodostunut oma ydinporukkansa. Jos joku porukasta puuttuu, häntä käydään erikseen kysymässä mukaan. Cuckoo on toiminut yhteishengen nostattajana, koska jumpissa tulee vietettyä työkavereiden kanssa edes pari minuuttia samalla höpötellen muusta kuin työasioista. Työyhteisö tuntuu tiiviimmältä ja myös uusien työntekijöiden oli helpompi tutustua työyhteisöön Cuckoo-jumppien kautta. Myös haasteista on ollut iloa, kun pääsee vähän kisailemaan työkavereiden kanssa.”

Heillä tehdäänkin tauot aina yhdessä, ja siitä on tullut heille se tärkein elementti Cuckoossa.

 ”Kaikki, joilla on tunnukset Cuckoossa, osallistuvat meidän yhteisjumppahetkiimme. Jos on kokouksia tai muita esteitä osallistumiseen, voimme välillä jopa vaihtaa jumppa-aikoja niin että mahdollisimman moni pääsee osallistumaan.”

Heillä on huomattu Cuckoon vaikutus vireyteen ja taukojen ansiosta päivät rytmittyvät paremmin. Erityisesti iltapäivisin on huomattu, että keskittymiskyky on parempi, kun on tehnyt taukoja tasaisesti. Tauot ovat myös sopivan lyhyitä ja vaikka ne eivät vie liikaa aikaa, niin ne virkistävät sopivasti. Cuckoo on myös mukana etäpäivissä.

”Ilman jumppia olo olisi varmasti kankeampi, koska istumme koneen ääressä koko päivän. Varsinkin liikunnallisista tauoista huomaa, että fiilis paranee heti. Aina ei tietenkään huvittaisi hyppiä ja pomppia, mutta silloinkin auttaa, kun yhdessä tehdään naureskellen.”

Finvoicerilla fyysiset liikkeet, kuten kyykyt ja jalannostot ovat suosikkeja. Tietenkin myös niska-hartiaseudun venyttelyliikkeet ovat tärkeitä, sillä lähes kaikki päätetyötä tekevät kärsivät ajoittain niska-hartiakivuista.

Osa työntekijöistä on myös käyttänyt Mindfulness-taukoja, kun on ollut stressaavaa tai kiireinen päivä.

”Mindfulness-tauot antavat hetken keskittyä johonkin muuhun kuin työasioihin ja tämä auttaa stressiin ainakin enemmän, kuin jos niitä ei tekisi.”

Aktiviteetit ovat heillä myös kovassa käytössä. Heille onkin valittu aktiviteetit niin, että mahdollisimman moni pääsisi hyötymään niistä. Finvoicerilla käytössä ovat vedenjuonti, aktiivinen työmatka sekä työasennon vaihtelu. Heillä onkin käytössä sähkötyöpöydät ja Cuckoo kannustaa vaihtamaan työasentoa vähintään kerran päivässä. Kaikilla on myös vesipullot tai -lasit pöydillään ja he pyrkivät juomaan aina vähintään sen litran päivässä, että saa merkittyä aktiviteetin tehdyksi. Moni kulkee myös kävellen tai pyörällä töihin, jolloin pääsee merkitsemään aktiivisen työmatkan. Jos he tippuvat liigapörssissä, niin he kannustavat toisiaan merkitsemään aktiviteettejakin entistäkin ahkerammin. Liigapörssiä he seuraavatkin aktiivisesti ja ovat tuttu näky kärkisijoilla. 

”Seuraamme liigapörssiä ahkerasti! Sitä seuraavat myös Facebookin kautta ne, joilla ei ole omia tunnuksia ja he kannustavat meitä onnistumaan paremmin, varsinkin jos tipumme ykkössijalta. Liigapörssin seuraaminen kannustaa ja motivoi meitä Cuckoon ahkerassa käytössä, jotta saamme sovelluksesta kaiken hyödyn irti. ”

 

Kokeile ilmaiseksi
Pyydä tarjous
Cuckoo-bird